Kouvolassa olemme tärkeiden päätösten edessä. Kaupungin taloudesta putoaa vuoden vaihteessa yli puolet pois hyvinvointialueille ja verotulot leikkaantuvat sovituin jako-osuuksin. Kouvola selvisi edellisestä tappiollisesta ajasta koronatukien avulla. Nyt Kymsote ja energian hinnat ovat viemässä talouden kohti reilusti tappiollista tilikautta, eikä taivaasta ole tippumassa uutta ihmettä. Samaan aikaan vuosia siirretyt investoinnit ovat ruuhkautumassa seurauksena aikaisemmista huonoista poliittisista päätöksistä. Käytössä ei voi olla enää aikaisemmat keinot: verojen nosto, henkilöstön lomauttaminen tai investointien lykkääminen. Näitä on kokeiltu ja niiden tuloksena kaupungin asukasluku laskee ja kiinteistömassa rapistuu.
Kokoomuksen mielestä investoinnit on toteutettava taloudellisesti järkevällä tavalla huomioiden asukasmäärä ja rakentamisen synenergiaedut. Vanhan omaisuuden on poistuttava alta, jotta uudet poistot tai vuokrat sopivat talousraamiin. Taloussuunnittelu vaatii nyt kaupungin johdolta ja poliittisilta päättäjiltä yhteistä näkemystä, jotta taantuminen ja odottelu eivät ole enää jatkossa Kouvolan tapa toimia. Säästöihin on oltava valmiutta kautta kaikkien kaupungin toimialojen. Muutos on välttämätöntä, ja silloin pitää myös luopua ja ajatella toisin. Kouvola ei ole se kaupunki mitä 10 vuotta sitten, eikä varsinkaan se, mitä erilliset kunnat olivat 20 vuotta sitten.
Kaupungin taloussuunnitelmassa on näköpiirissä tappiollisia vuosia 2024-2026. Tämän kuluvan tilikauden vaikutukset ovat tulevaisuuden mahdollisuuksia heikentäviä. Kaikki tekemättömät tämän loppuvuoden säästöt pienentävät kertynyttä ylijäämää. Ylijäämällä on tarkoitus selvitä nämä tulevat alijäämäiset vuodet, jolloin toteutamme koulu- ja elinvoimaa tukevia investointeja. Kiinteistöjen myynti huomioidaan vasta lainvoimaisuuden tullessa ja kertyviä voittoja ei ole tarkoituksenmukaista käyttää käyttötalousmenoihin.
Kokoomus on rakentamassa taloudellisesti kestävää Kouvolaa, joka tarkoittaa, että veronkorotukset eivät voi olla ainoa tie. Meidän on pystyttävä nyt ja tulevaisuudessa kestävämpään talouteen ja palvelurakenteisiin.
Katriina Vesala
Kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok.)